lauantai 28. syyskuuta 2013

Ginga-pahikset (GNG ja GDW) ja omat mielipiteet

Ajattelin kirjoittaa 'pitkästä aikaa' ja tällä kertaa Gingan pahiksista. On karhua, apinaa, toista koiraa... En kirjoita Orionista, sillä en ole päässyt sinne asti lukemaan niin en viitsi aivan tietämättömänä kirjoitella :)

GNG 

Akakabuto 
Punaharjainen tappajakarhu, lapsuuden pelko pimeässä metsässä...
Akakabuto on itseasiassa oivallinen idea! Pistetään koiralauma repimään jättikokoon kasvanut karhu palasiksi! (Ei, tämä EI ole sarkasmia, sori nyt vaan :<) 

Kuten voi Gingapediasta lainata; 

Akakabuto oli hirviömäinen ja äärimmäisen aggressiivinen karhu, joka tappoi pelkästään omaksi ilokseen.


Murrr syön sinuuuut! 



Kurojaki ja Kogat 
Tätä pahislaumaa rakastan (‐^▽^‐)Idea on taas kerran hyvä, melkeimpä historiaan perustuvaa! (Wikipedia: Suurin osa näistä keskuksista sijaitsi Iga- (nyk. Mie) ja Koga-provinsseissa, ja monet klaanijohtajat yrittivät murskata niitä yrittäessään saada aluetta hallintaansa)
Kurojakilla on hyvät perusteet taistella. 
Kogien ulkonäkökin on aika hauska, ei perinteinen koiramainen. 




Sniper
Oun Rikin luottohenkilö mutta iiiso petturi joka havittelee Kaksoissolaa itselleen. Yrittää tappaa Ginin, Smithin ja Benin onnistumatta siinä ja häviää vielä Hopsulle taisteluissa. Idea on aika kulunut, melkein kaikissa petturielokuvissa ja sarjoissa petturi on johtajan luottohenkilö ;-; Mutta koska Ginga niin ei ragea. 




Sudet 
Monet eivät pidä susisaagasta. Sen ymmärtää, se on aika turha Gingan loppuun ja mieluusti GNG olisi voinut jäädä ilman susia. Välillä menee sekaisin, siis kuka on tuon isä ja kuka on poika? Mitä nyt tapahtuu?
 Sudet ovat kuitenkin fiksu veto, saadaan tietää paljon taustatietoja ja jännitystä ei puutu. 

GDW 

P4
Eläinkokeissa käytetty mutaatiokoira, joka on jättikokoinen ja tahtoo tappaa kaikki jotka ovat ihmisiä - tai palvelevat ihmisiä. Tuntee Jeromen ja piti tätä ystävänään. 

P4 on aika tuulesta temmattu idea... Mutaatiokoira? Noh, ainakin voi huomata mitä eläinkokeet saavat aikaan mielessä.




Hougen 
Hougen on yksi Weedin pääpahiksista, ainakin yhden saagan. Hougen on myös kärsinyt koska ihmiset, ja tahtoo tappaa kaikki ihmiset ja koirat jotka vastustavat tätä vallanhimoista diktaattoria. 
Idea on 'hauska', mutta välillä tämä käy tylsäksi; verta ja juonia. Ei mitään uutta ;-; 


¨



Japaninmakakit

 Shōgun, japaninmakakien tappajapomo joka syö koiria ja muita apinoita ;-; Tappaa kaikki kivikepillään. Idea on aika... jännä. Koirasarjassa yhtäkkiä APINOITA? Tästä kuullessani pääsi pieni naurahdus.                                                                                                                                                                                                                                                                   







Venäjän sotakoirat
Koiralauma venäjältä loikkaa Japanin Hokkaidolle ja alkaa repiä koirien kurkkuja auki... hmmm. 
Kiva idea, kiinnostava. Mitä olen kuullut ja katsellut netissä kuvia niin vaikuttaa ihan kiinnostavalta, vaikka vähän hölmöltäkin. 





Hybridikarhut
Risteymäkarhuja jotka tappaa, again. 
Eikö karhut oltu jo käsitelty Hopsussa? Ei kuvittelisi yhden aiheen kantavan enää toista kertaa, kun ne on jo nähty. Tosint tässä saagassakin on kaikenlaista kiinnostavaa ja erään tutun kuolemakin. 
Karhut näyttää muuten ihan koirilta XD


4 kommenttia:

  1. Itse tykkäsin eniten Akakabutosta, sillä se on se legenda :D Hougen on musta jo liian "ylitsepääsemättömän vahva" ja oikeastaan tämän takia tylsäkin vastus. Hybriditkin ovat mun mielestä ehkä turha lisä Weediin, nähty juttu jo :) ps otatko sanavahvistuksen pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkin on sanavahvistus päällä.. :D tyypit kommentois varmaan useammin jos ottaisit pois :D siis ei kukaan jaksa raapustella näitä numeroita ja kirjaimia :/

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista